PART 1


Shinya katseli taas hiljaisena ulos luokan suuresta ikkunasta, pihalla paistoi aurinko ja linnut lensivät iloisina kohti tuntematonta määränpäätä. Ajatukset risteilivät vain yhdessä ja ainoassa henkilössä, luokan suositussa punapäässä. En minä tule häntä koskaan saamaan, Dielle kelpaa vain suositut ja kauniit.

Shinya vilkaisi nopeasti luokan takaosaan, jonka olivat suositut vallanneet. Uruha, Reita, Die, Toshiya, Bou ja Kanon istuivat kaikki lähellä toisiaan, nauroivat toistensa jutuille ja katsoivat nenänvarttaan pitkin Kaita, Kaorua ja Yuukia. Miten he voivat tuomita tuon kolmikon? He ovat hyviä tyyppejä, nuo eivät edes tunne niitä. Kuitenkin Shinyan hetkeksi mustaksi muuttunut katse suli Dien kohdalla. Lopeta haaveilu, Shinya! Et koskaan tule olemaan hänen.


 

Pää kääntyi takaisin ikkunaan. Linnut lensivät edelleen ulkona ja vihdoinkin Shinya tajusi, mikä oli hätänä.

 


Minä olen aina tässä, en koskaan saa vaihtaa kehoa tai ajatuksia jonkun kanssa, en koskaan saa tuntea Dien huulia omillani, en koskaan Dien käsivarsia ympärilläni. Kun illalla luulee, että on jälleen selviytynyt yhdestä päivästä, tajuaa kuitenkin aamulla, että eilinen elää taas tänään. Kukaan ei koskaan voi lentää pakoon totuutta, vaikka sitä voikin peitellä vähän aikaa. Linnutkaan eivät voi lentää ilman siipiä, minulla niitä ei ole koskaan ollutkaan.

 


Luokan toisessa reunassa istuivat luokan ehdottomat häiriköt, sekopäät, vitsiniekat ja kääpiöt. Heidän nimensä olivat Miku, Kyo ja Ruki.


"Hei katsokaa nyt, jos laitan tämän kynän tähän reikään, niin miltä tämä kokonaisuus näyttää?" kuului Kyon naurava ääni luokan reunalta.


"Lol", Miku käkätti ja osoitteli kynää, joka oli tungettu varsin epämääräisen näköisesti kumiin kaiverrettuun reikään. Ruki tuijotti kumikynä-yhdistelmää yrittäen pitää pokkansa, reveten kuitenkin nauramaan lopulta. Shinya virnisti pienesti ja huomaamattomasti kolmikolle ja käänsi sitten katseensa vieressään istuvaan Aoihin, joka vilkuili häntä huolestuneesti.

"Mikä hätänä, Shin-chan?" tummempi kysyi yrittäen tavoitella toisen katsetta.


"Ei mikään, minä vain ajattelen", Shinya vastasi antaen pienen hymyn häiveen levitä kasvoilleen. Aoi hymyili myös rohkaisevasti.


"Kyaa, Teruki, älä kutita!" Takuya, joka istui Shinyan edessä, kikatti.


"Miksen? Se on kivaa", Terukiksi kutsuttu pitkä poika marisi, mutta ei lakannut kiusaamasta pienempäänsä.

"Ei se ole kivaa", Takuya kiljui ja yritti karata kauemmas Terukista. Hänen perääntymisensä katkesi seinään.


"Ei saa, armoa!" Takuya vinkui ja putosi tuoliltaan lattialle.
"No, kun sinä kerran jalkojeni eteen oikein lankeat anelemaan, niin ehkä minä sitten voin hieman armoa antaa", Teruki totesi vakavaa naamaa näyttäen.
"Pervo", Takuya jupisi lattialta, tekemättä elettäkään noustakseen.


 

"Minä en tajua. Minun kynteni ovat ihan pilalla, vaikka uusin manikyyrin vasta eilen. Koulu ei tee minulle hyvää, kynnet siinä menee", Uruha voivotteli Toshiyalle ja Boulle. Kolmikko tutkiskeli toistensa kynsiä ja huokaili suureen ääneen niiden 'huonoa kuntoa'. Die pyöritteli silmiään, hän vihasi tätä nukketeatteria. Uruha, Toshiya ja Bou eivät olleet kouluajan ulkopuolella tuollaisia muovisia nukkeja, joille kynnet olivat elämä. Reita hylkäsi machokuorensa, Kanon oli samanlainen joka paikassa, mukava ja hiljainen. Vapaa-ajalla ei tarvinnut huolehtia maineesta, joten saattoi olla sellainen, millainen oli normaalisti. Ei kukaan kuusikosta tiennyt, miksi he esittivät koulussa jotakin, mitä eivät todella olleet. Kai syy oli se, että kukaan heistä ei halunnut tulla kiusatuksi. Kuitenkin Dien mielessä käväisi usein sama kysymys, onko tämä 'plasticworld' parempi kuin kiusattujen maailma?


 

Punapää vilkaisi 'jokapaikanhöyliin', eli Shinyaan, Aoihin, Takuyaan ja Terukiin. Takuya istui lattialla huutaen Terukille jotakin, joka etäisesti kuulosti 'Ilkeältä pervolta', Teruki nauroi Takuyalle, Aoi katseli huvittuneena kulmat koholla kaksikon sanaharkkaa ja Shinya oli kohdistanut katseensa ulos ikkunasta. Pojan katseessa oli jotakin niin rikottua, jota ei saisi kukaan korjatuksi varmaan koskaan. Loput oli haurasta kuin ensilumi, se särkyisi pian niin kuin ensilumi sulaa seuraavana aamuna. Hän on niin kaunis.

 


"Lol, opettaja tulee", Miku kiekaisi äkkiä. Luokka hiljeni äkkiä katsomaan, kuinka opettaja asteli ylimielinen katse silmissään luokkaan.
"Hyvää päivää, luokka", tämä tervehti ja mulkaisi ilkeästi kynäkumi-yhdistelmän kanssa puuhailevia Rukia ja Kyoa.
"Matsumoto ja Nishimura, voisitteko ystävällisesti jättää touhunne välituntiin ja Takuya voisi olla hyvä ja nousta lattialta", opettaja pyysi kylmällä äänellä. Samassa jostain singahti kuminpalanen, joka osui tietenkin keskelle opettajan kurttuista otsaa.


"Kuka sen heitti?" opettaja kysyi vihaisesti, mulkoillen ympärilleen.


"Se oli Miku", Bou kertoi heilauttaen pitkät, vaaleat hiuksensa taakse. Opettaja suunnisti nyrpeän ilmeensä nyt kohti Mikua.


"Don't worry, be nyappy", Miku yritti ehdottaa, mutta armoa ei tunnettu. Miku löysi hyvinkin nopeasti itsensä käytävästä.

 


"No niin, ja nyt kun häirikkö on ulkona voimme-"


"Hahaa, opettaja punastuu!" Kyo käkätti Rukille katsellessaan opettajan naaman muuttuessa raivosta punertavaksi Kyon heitettyä opettajaa kynäkumi-yhdistelmällään.


"Nishimura on hyvä ja menee nyt rehtorin luokse", opettaja tiuskaisi.
"Minä tulen kohta perässä", Ruki kuiskasi Kyolle ennen kuin tämä astui ulos luokasta.


"Hän jätti minut! En pärjää tässä maailmassa ilman Kyota! Hän on maailmani, taivaani, jumalani! Päästäkää minut hänen luo! En... selviä... ilman... häntä", Ruki karjui ja onnistui vääntämään muutaman kyyneleenkin. Opettaja katsoi Rukia inhottavasti ja osoitti tärisevällä sormella ovea. Ruki alkoi hihittää itsekseen ja juoksi ulos luokan ovesta. Jos hän olisi kääntänyt päätään takariviin, hän olisi huomannut, miten Reitan katseesta paistoi mustasukkaisuus. Jos Ruki olisi osannut lukea ajatuksia, hän ei todellakaan olisi juossut Kyon, vaan Reitan luo. [Ruki ja Kyo. Kyo ja Ruki. Miksi minä aina rakastun vääriin ihmisiin, miksi en osaa pitää tunteitani erossa varatuista?

 


"Lol, sinäkin tulit tänne!" Miku hihkaisi ja nosti katseensa lattiasta kuultuaan Rukin rynnistävän ulos luokasta.


"Joo, ei siihen paljoa vaadittu", Ruki virnisti. "Lähtikö Kyo sinne rehtorin kansliaan?"
Samassa kyselty henkilö hyökkäsi itseään pidemmän selkään mahtavalla loikalla.
"Banzai!"


"Kyo!" Ruki parkaisi. Hän oli oikeasti säikähtänyt ja Kyo vain räkätti vieressä. Ruki mutristi huuliaan ja pamautti toista matematiikankirjallaan päähän.
"Heii, mistä hyvästä tuo oli?" Kyo mutisi.
"Siitä, että melkein aiheutit minulle sydänkohtauksen, ja siitä, että nauroit minulle", Ruki totesi ja sanojensa painoksi kumautti Kyoa vielä kerran kirjalla.


"No yääh, ei tarvitse kostaa noin… moninkertaisesti!" Kyo valitti ja esitti loukkaantunutta. Ruki virnisti ylimielisesti.
"Mitä tehdään? Koulu loppuu tämän tunnin lopuksi", Miku kysyi kiinnittäen kahden muun huomion itseensä.


"Minä en ainakaan ole menossa minkään rehtorin luokse", Kyo totesi nenäänsä nyrpistäen.
"Niinpä, lol, joku rehtori", Miku myötäili nyökkäillen puhellessaan.


 

Samaan aikaan luokassa oli edelleen menossa yleinen hälinä. Opettaja yritti parhaansa mukaan selittää jotain yhtälön laskemisesta ja samaan aikaan mulkoilla kaikkia kanssaan kilpaa höpöttäviä murhaavasti, siinä kuitenkaan onnistumatta.


"Mennäänkö tänään keskustaan shoppailemaan?" Toshiya kysyi Uruhalta ja Boulta kiinnittämättä pienintäkään huomion häivettä opettajaan, joka näytti siltä, kuin haluaisi hakata jokaista oppilastaan karttakepillä päähän ja sen jälkeen katkoa tuon kapistuksen.


"Joo, minä tarvitsen uuden hameen", Uruha innostui ja tyrkkäsi vieressään istuvaa Reitaa kylkeen.


"Tänään keskustaan!" hän hihkaisi.


"Aa, selvä", Reita mutisi.


"Hei, mikä on?" Reitan vieressä istuva Die tiedusteli.


"Ei mikään", Reita vastasi väläyttäen hymyn, jonka tarkoituksena oli saada kaikki epäilykset murheista kuolemaan. Die kurtisti kulmiaan, mutta antoi olla.


"Kanon, tänään keskustaan", Die ilmoitti tummahiuksiselle ystävälleen, joka siis istui hänen vieressään.


"Mmm..." Kanon mutisi ja syventyi jälleen opetukseen.

 


Reita antoi katseensa kiertää luokassa ja antoi sen laskeutua kolmen pojan ryhmään. Kukaan Reitan ystävistä ei oikeastaan tuntenut heitä, mutta silti he olivat aina pilkan kohteena. Reita olisi mieluusti halunnut tutustua tuohon kolmikkoon, hän oli tuntenut Kain joskus kauan sitten. Silloin, kun hän, Kai ja Ruki asuivat pieninä lapsina samassa kerrostalossa ja leikkivät hippaa hiekkalaatikolla, he olivat olleet parhaita kavereita. Asiat olivat muuttuneet, kun he olivat menneet yläasteelle. Nyt Reita toivoi sydämensä pohjasta, että saisi vielä joskus palata aikaan ennen tätä kaikkea, lukiota, yläastetta ja Dien ja Uruhan suostuttelua 'vaihtaa puolta' Rukin ja Kain ryhmästä 'suosittujen' ryhmään. Kyosta, Rukista ja Mikusta oli tullut ystäviä samoihin aikoihin, eikä Reita ollut puhunut kahden kesken Kaille tai Rukille pitkään aikaan. Hän todella kaipasi niitä tuokioita, Rukin järkeviä kommentteja ja hymyä, joka oli suunnattu ainoastaan hänelle. Nyt se ei ollut suunnattu edes hänen suuntaansa, ainoastaan Kyolle, Mikulle tai muille 'ei-niin-suosituille'.

 


"Yuuki, ole hiljaa", Kai nauroi ja läpsäisi kädellään leikkisästi puhuteltua päähän.


"Hei! Minä en tehnyt mitään! Ei ole minun vikani, että olet tuollainen... tuollainen", Yuuki mutisi. Kaoru naurahti ja tunki suuhunsa jälleen yhden salmiakin. Hänellä oli mennyt tänään jo kolme askia, Reita oli laskenut.


"Tiedätkö, jos minä puhuisin samanlaisia juttuja kuin sinäkin, sanoisit minua pervoksi", Kai totesi ja varasti Kaorulta yhden salmiakkipastillin. Kaoru älähti epämääräisesti vastaukseksi.

 


"Shinya, maa kutsuu!" Teruki vikisi heiluttaen kättään kutsumansa pojan kasvojen edessä. Shinya havahtui haaveistaan saman tien.


"Mitä?" hän vinkaisi pienesti.


"Sitä vain, että sinä olet kauhean poissaoleva", Teruki totesi aavistuksen huolestunut paino äänessään.


"Ai", Shinya mutisi.


"Mitä on tapahtunut?" Takuya kysyi keikahtaen tuolinsa kanssa nojaamaan vasten takanaan istuvan Shinyan pulpettia.


"Ei mitään", Shinya vakuutteli. "Minua vain väsyttää."


"Tiedäthän sinä, että voit aina kertoa meille, jos joku on vikana?" Aoi varmisti. Hän oli tuntenut Shinyan jo hiekkalaatikolta asti ja oli aina pitänyt tuon puolia ja kuunnellut tämän murheita. Aoi oli tavallaan ottanut elämäntehtäväkseen pitää Shinyasta huolta, eikä toinen ollut koskaan valittanut.


"Totta kai", Shinya vastasi hymyillen pienesti ja sanojensa vahvistukseksi halasi kolmea ystäväänsä.

 


Käytävällä tunnelma ei sen sijaan ollut niinkään herkkä.


"Lol, vähänkö opettaja oli tyhmä, kun päästi meidät samaan aikaan käytävälle ilman valvontaa", Miku käkätti litatessaan purukumia yhteen käytävän naulakoista. Purkka oli söpön pinkki ja erottui harmaasta puusta todella kauas.


"Niinpä", Kyo totesi ja littasi oman mustan purkkansa Mikun vastaavan yläpuolelle.


"Hahaa, se semettää sinun purkkaasi!" Kyo hihkaisi iloisesti. Ruki katseli kaksikon touhuja sivusta ja puhalsi omalla purkallaan vielä viimeisen pallon, ennen kuin otti sen suustaan ja laittoi sen molempien purkkien yläpuolelle.


"Minun purkkani semettää teidän molempien purkkia", Ruki totesi ylpeästi.


"Minun purkkani on ihan uke", Miku mutisi surkeasti katsellen pinkkiä möhkälettä mustan ja valkoisen alapuolella.


"Ukesta tuli mieleen, Ruki, muistitko ottaa sen meidän juttumme mukaan?" Kyo kysyi äkkiä.


"Ai niin!" puhuteltu hihkaisi valaistuneesti.


"No, anna se tänne", Kyo kärtti.


"Se jäi luokkaan", Ruki paljasti ja valmistautui kohtaamaan Kyon vihan.


"Ei! Nyt se harakanperse kuitenkin pöllii sen!" Kyo karjaisi, kääntyi naulakon puoleen ja alkoi hakata päätään siihen.


"Ei helvetti!" Kyo karjaisi ja sai kaksi muuta pikkumiestä säpsähtämään.


"No?" Ruki kysyi huolissaan.


"Minun hiukset jäivät niihin meidän kahteen semeen ja ukeen kiinni!" Kyo karjui. Miku ja Ruki repesivät hervottomaan nauruun.


"Lol Kyon hiukset semettää meidän kaikkien purkkia", Miku hihitti.


"Miksi sinun on aina pakko hokea tuota lol -sanaa?!" Kyo karjui.


"Koska se on mukava sana. Älä edes harkitse minun ja lol -sanan erottamista!" Miku sanoi vakavana.


"No en ainakaan nyt, kun täytyisi erottaa aluksi edes hiukseni ja nuo semet toisistaan!" Kyo karjui.


"Jos minä käyn kysymässä, onko harakanperseellä nenäkarvaleikkuria. Sitten me voisimme leikata sinun hiukset irti tuosta. Mutta en usko, että hänellä on mitään leikkuria, sillä ne nenäkarvat ovat kyllä sellainen pöheikkö, että edes isoäidilläni ei ollut niin kamalaa!" Ruki pohti. Kyo murisi vaarallisesti ja Miku nauroi ja toisteli lol -sanaa vuoronperään.

 

"Jos nyt vaan tekisit edes jotain", Kyo jupisi ärtyneesti.


"Joo, ihan heti, kapteeni", Ruki virnisti ja rynnisti luokkaan, jonka ovea ei oltu muistettu lukita.


"Matsumoto ulos!" opettaja mylväisi heti nähtyään pallosalaman, joka totteli nimeä Ruki.


"Joo, ihan justiinsa", Ruki huikkasi opettajalle ja viuhahti takariviin.


"Uruha, olisiko sinulla kynsisaksia?" Ruki kysyi toiveikkaasti välittämättä opettajasta, joka mäkätti jotain luokan edessä, kohdistaen selvästi sanansa hänelle.


"On, mistäs saisimme sinulle?" Uruha vastasi piikikkäästi.
"Sarkasmi ei pue sinua, kultaseni. Onko niitä kynsisaksia vai ei? Jos ei ole, saatan vahingossa lipsauttaa Boulle jotain, jonka haluaisit pitää salaisuutena", Ruki virnuili turvautuen kiristykseen.


"Äsh, ota sitten. Ja muistakin palauttaa", Uruha murisi ja ojensi pinkit saksensa itseään yli kymmenen senttiä lyhyemmälle pojalle.


"Kyo, pelastus saapuu!" Ruki kiljui ja loikki ulos luokan ovesta muistuttaen varsaa, joka oli päästetty ensimmäisen kerran laitumelle. Luokan ovi pamahti hänen takanaan kiinni sangen äkäisesti.


"Mitä sinä toit?" Kyo kysyi uteliaana.


"Kynsisakset", Ruki kertoi ylpeänä itsestään ja älyllisistä lahjoistaan.


"Lol, kynsisakset!" Miku rääkäisi. Kyo mulkaisi tätä, mutta loi sitten merkitsevän katseen Rukiin.


"Täh?" tämä älähti monisanaisesti.


"Muistitko meidän juttumme?" Kyo kysyi.


"Ööh… En?" Ruki vastasi hymyillen lammasmaisesti. Kyo huokaisi raskaasti.


"Auta minun pois tästä purkasta", hän pyysi. Ruki päästi ilmoille kunnon pahisnaurun ja alkoi lähestyä Kyo  lipsutellen pinkkejä saksia erittäin merkitsevästi.

"Uskallakin leikata enemmän kuin on pakko", Kyo murisi vihaisesti. Ruki vastasi nauramalla ja astumalla taas pari askelta lähemmäs.


"Jos leikkelet liikaa, et enää ikinä saa minulle unohtamiasi yaoi-mangoja takaisin", Kyo uhkasi. Rukin nauru loppui kuin seinään, samoin kuin hänen lähestymisensä.


"Miku, sinä voit leikata?" Ruki ehdotti ja tyrkkäsi sakset vieressään seisovalle Mikulle.


"No lol, en minä osaa leikata!" Miku parkaisi.


"Harjoitus tekee mestarin?" Ruki ehdotti ja perääntyi pari askelta Mikusta. Pidempi – joskaan ei kovin paljoa – näytti kieltään ja jäi sitten tutkimaan saksia mietteliäästi. Syvään hengittäen hän astui aivan Kyon viereen ja varovasti leikkasi vaaleamman hiukset irti tahmeasta mustavalkopinkistä aineksesta.


"Yay, Miku, sinä teit sen!" Ruki hihkaisi ja loikkasi toisen kaulaan.


"Lol, niin teinkin!" tämä kiljui.


"Olen vapaa!" Kyo iloitsi ja pomppasi Mikun selkään.


"Lol, minä olen uke!" Miku kiljui Kyon ja Rukin alta. Ruki yritti pitää sakset mahdollisimman kaukana pitämällä kättään ylhäällä, etteivät ne osuisi jonkun silmään tai mahaan. Vaikka olisi se ehkä ihan mielenkiintoista nähdä, millaiselta silmä näyttää, kun siihen on tökätty sakset pystyyn. Ruki värähti mielikuvalle Kyosta sakset silmässä.


"Reita!" Ruki kiljaisi, pomppasi pois Mikun ja Kyon päältä ja kipitti vanhemman luo.


"Voitko sinä antaa nämä sakset Uruhalle? En usko, että hän haluaa nähdä minua sen uhkauksen jälkeen", Ruki sanoi hymyillen ja ojensi pinkit kynsisakset Reitalle.


"Öh... Joo", Reita sanoi, kun toipui pahimmasta ensijärkytyksestä. [i]Ruki puhumassa minulle? Nyt täytyy keksiä jotakin sanottavaa.[/i]


"No, minä tästä menenkin erottamaan Kyon ja Mikun toisistaan. Heippa!" Ruki naurahti, heilautti kättään hyvästien merkiksi ja kääntyi lähteäkseen.


"Ei! Tai siis - odota!" Reita huudahti. Ruki kääntyi hölmistyneenä Reitan puoleen.


"Niin?"


"Minä vain... tai siis... unohda koko juttu", Reita mutisi, kääntyi ja käveli jenginsä luo. Ruki jäi tuijottamaan pojan selkää, vanhat muistot olivat muistuneet mieleen. [i]Miksi sinä jätit meidät?[/i]

 

Ruki kääntyi, käveli kovasti mölyävän kaksikon luo ja hymyili heille pienesti. Kuitenkaan hän ei osannut sanoa mitään, ei osannut vastata kysymyksiin, joita ei edes kuullut. Miku ja Kyo eivät omalta touhuamiseltaan huomanneet mitään, mutta Reita vilkaisi Rukin suuntaan ja näki tämän pohtivan jotakin kovasti.


"No niin, epäsiveellinen toiminta loppuu nyt", Ruki virnuili ja repi Mikun ja Kyon eroon toisistaan.


"No lol, me emme edes tehneet mitään", Miku tuhahti.


"Niinpä", Kyo säesti.


"Ei sitä tiedä, jos olisin tullut pari minuuttia myöhemmin, mitä sitten olisi tapahtunut", Ruki vinoili.


"Ruki!" kaksi muuta parkaisivat kyllästyneesti. Ruki väläytti anteeksipyytävän hymyn ja pakeni paikalta.

 


"Reita, haloo?" Kanon tuhahti ja heilutti kättään kutsumansa pojan naaman edessä.


"Mitä?" Reita älähti äkkiä. Kanon loi tähän omituisen katseen.


"Sinä tuijotat", tummempi huomautti.


"Ai ketä muka?" Reita esitti tietämätöntä. Kanon huokaisi raskaasti.


"Rukia, ääliö", hän selvitti.


"Enkä tuijottanut", Reita kiisti närkästyneenä.


"Tuijotitpas", Kanon väitti ja kohotti kulmiaan.


"En", Reita murahti ristien kätensä puuskaan.


"No ihan sama, mutta oletko tulossa vai et?" Kanon virnisti ja nyki Reitaa hihasta. Kaksikko menisi tänään samaa matkaa kotiin, sillä Boun isä oli luvannut tulla hakemaan tätä koulusta. Uruha, Toshiya ja Die asuivat aivan eri suunnalla, joten heitä ei edes kannattanut pyytää matkaseuraksi.



"Voi ei!"


Kaamea kiljaisu kiiri läpi koulun käytävien. Kaikki, jotka vähänkään tiesivät, saattoivat arvata, mistä oli kyse.


"Minun salmiakkini ovat loppuneet!"


Kaikki saivat hyvästä ja oikeaan osuneesta arvauksestaan yhden pisteen.


"Käydään matkalla ostamassa lisää", Kai ehdotti ja taputti ystävänsä selkää.


"Mutta kun kioskille on niin pitkä matka ja minulla on vieroitusoireita!" Kaoru vikisi ja vajosi lattialle istumaan.


"Reitako? Missä?" Yuuki, joka oli vasta tullut paikalle, ihmetteli.


"Dorka. Kaorulla on vieroitusoireita", Kai selvensi.


"Ahaa!" Yuuki hihkaisi valaistuneesti. Hetken kuluttua Kain sanat juoksivat hänen aivoihinsa ja saivat kiharapäisen pojan ajattelemaan niitä uudestaan. "Kaoru, käytätkö sinä huumeita?"


"Vain, jos salmiakki on huumetta", Kai tuhahti lattialla nyyhkyttävän Kaorun puolesta. "Ala nyt tulla sieltä, jos haluat eroon vieroitusoireistasi."


"Kai, eikö sinulla ole nyt työvuoro isäsi ravintolassa?" Yuuki muisti. Kai läppäsi kätensä suunsa eteen.


"Minä unohdin!" tumma parkaisi. Yuuki virnisti.


"Mene vain, minä huolehdin Kaorulle salmiakit", tämä lupasi saaden Kailta kiitollisen hymyn tämän juostessa koulun käytävää pitkin kohti ulkoilmaa.